Ratamestarin höpinöitä

Terholla on järjestettävänä kansalliset suunnistukset sunnuntaina toukokuun 29 päivä.  Koronarajoitusten helpottaessa pyrimme järjestämään kilpailun ns. uuden normaalin mukaisesti.

Maasto ja kartta on kilpailukäytössä melko uusi. Edellinen kilpailu ko. maastossa lienee pidetty vuosituhannen vaihteessa.  Toki kuntosuunnistuksia on pidetty alueella melko säännönnillesti. Maasto on pääasiassa nopeakulkuista talousmetsää, jossa maanomistajien jälki näkyy lähinnä harvennuksina.  Läheisen asutusalueen vuoksi alueella on myös melko runsaasti polkuja.

Olen yrittänyt tehdä sen verran vaikeammat radat, että ihanneajat tullaan keskimatkalla luultavasti vähän ylittämään. Voisi sanoa, että kyseessä on pitkä keskimatka.Lehti on jo puissa joka peittää osan näkyvyydestä muuten avoimessa maastossa. Kartan käyräväli on poikkeuksellisesti 2,5 metriä, joka kannattaa kilpailijoiden huomioida. 

Ei muuta kuin tervetuloa kisoihin